Aijai miten herkullinen alkuviikko onkaan ollut politiikan ja uutisten saralla. Show pyörii kuin saippuasarjassa ja jännittävät käänteet saavat Salatut Elämätkin näyttämään Tour De Francen tasaisilta osuuksilta. Ajojahti Vanhasen viran uudelleentäyttämiseksi kiihtyy. mutta kuka tai mikä on tuo taho, joka haluaa kalifiksi kalifin paikalle?

Eilen suurin puheenaihe oli YLEN Silminnäkijä-ohjelman latomat väitteet Vanhasen lahjuksista. Vanhanen pamahtaa paikalle, kieltää kaiken, suuttuu silminnähden ja vaatii YLEltä faktoja pöytään, YLE vetoaa lähdesuojaan ja PAM, näin ollaan pattitilanteessa. Hmph, lähdesuoja.

Olen viimeaikoina sattuneista syistä miettinyt lähdesuojaa ylipäätään. Olen koettanut miettiä, miksi lähteellä pitäisi olla edes lähdesuoja. Jos on ”munaa” levittää tietoja mistä tahansa kenelle tahansa, luulisi silloin olevan ”munaa” myös seistä sanojensa takana ja kohdata seuraukset. Toisaalta taas, jos asia on todella arka, mutta haluaa sen silti julkisuuteen (vrt, Vanhasen talonrakennussotku) on lähdesuojasta tiettyä turvaa itse ”laululinnulle”. Varsinkin jos tilanne olisi se, että lähde on itse merkittävässä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa, on lähdesuoja ymmärrettävä oman yksityisyyden ryvettymisen kannalta. Toisaalta jutusta voisi vinkata anonyyminä, jos tiedot ovat tarkistettavissa. Toisaalta… Eääh, voisin jatkaa puolesta ja vastaan listaa loppupäivän.

Tällä kertaa tuntuu kuitenkin siltä, että YLE on lähtenyt turhan innokkaasti kaatamaan pääministeriä. Kaikki voi vain arvella kuka tämä lähde on, mutta varmaa on se, että ajojahti on alkanut. En tuomitse YLEä millään tapaa, sananvapautta on aina kannatettava ja YLEn toiminta on lähinnä ihailtavaa. Kerrankin jollain taholla on mielenkiintoa työntää oma lusikkansa soppaan ja hämmentää sitä oikein urakalla. Ajankohta on vain Vanhasen kannalta ”hieman” hankala, sillä koko poliittinen järjestelmä on totaalisen shokkihoidon alla. Tilanne on kuitenkin se, että mikäli YLE todistaisi lähteensä olevan oikeassa, on Vanhasen ura ohi. Toisaalta, jos YLE jättää asian sikseen, saa Vanhanen luultavasti kaikkien sympatiat taas (kuten tapaus Pääministerin morsiamessa) kannatus lähtee nousuun. Tämähän on kuin Texas hold’emia ja river-kortti on juuri lyöty pöytään. Nyt vain korotetaan vielä panokset ja katsotaan kenen kantti ja kortti kestää.

 

Momento Mori, S.V.T.